0. Johdanto

Kuolemanvietti on käsite, jonka alkuperäisesti popularisoi Sigmund Freud, esseessään
”Beyond the pleasure principle” vuonna 1920, joka tarkoittaa hänen psykoanalyyttisessä
teoriassaan viettiä, joka suvunjatkamisen vietin ohella ohjaa ihmisen toimintaa. Lainaus
hänen esseestään, joka kuvaa kuolemanviettiä on; ”Elämän suunta on kuolema” [vapaa
suomennos], joka hänen ajatustensa mukaan tulee ymmärtää siten, että ennen elämää
on ollut tyhjyys, johon kaiken (sekä materian että henkisen) on palattava. Hänen
ajatuksiaan on tulkittu myös ”metafyysisenä biologiana”, joka viittaa tulkintaan, että
elämän kohde on paluu ikuisuuteen. Kuolemanvietti Freudilaisittain tulee ymmärtää
elävän organismin haluna päättää itse omasta kuolemastaan, ja se esiintyy Freudin
psyyken hierarkiassa kaikkein syvimmällä, tiedostamattomalla viettipohjan (Id) tasolla.

Esseessäni tutkin kuolemanvietin ja spiritualiteetin suhdetta ihmisen psyykessä.
Alustavana ajatuksena esseelleni on kuolemanvietin olevan transsendentti,
psyykeemme piilossa oleva osa, johon spiritualiteetin kautta voidaan olla yhteydessä, tai
vähintään ihmisen suhdetta kuolemanviettiin voidaan tarkastella spiritaualiteetin käsitteen
kautta. Tämän myötä tärkeäksi tulee myös esitellä, mitä spiritualiteetti tarkoittaa. Jos
otamme esimerkiksi James M Nelsonin kirjassa ”Psychology, religion and spirituality”
esittelemät 4 spiritualiteetin kategoriaa voi spiritualiteetin määritelmä tarkoittaa
esimerkiksi:

1. Arvojemme pohjaa, ja ylintä tavoitetta ja tarkoitusta.
2. Ymmärryksemme pohjaa.
3. Sisäistä tietämystä.
4. Itseensä yhdistymistä.

Neljäs kategoria voidaan Nelsonin mukaan eritellä vielä kahteen, yhdistymistä syvemmin
itseensä, tai transsendenttiin. Jos kuolemanvietin oletetaan esseeni kannalta olevan
kaikkein syvin psyyken pohja, mielestäni voidaan silloin argumentoida, että
spiritualiteetti on myös osittain tietoisuutta kuolemanvietistä, jonka avulla olemme
yhteydessä ikuisuuteen (jos otamme ”metafyysisen biologian” näkökulman
todellisuuden rakenteeseen).

Esseeni etenee ensin tarkastellen kuolemanviettiä teoriana, jonka jälkeen siirryn
tarkastelemaan spiritualiteetin käsitteen muodostumista kuolemanvietin teorian
näkökulmasta. Tämän jälkeen esittelen löydökset kuolemanvietin ja spiritualiteetin
käsitteen yhtymäkohdista. Esseeni tutkimuskysymys on: ”millainen suhde
kuolemanvietillä ja spiritualiteetin käsitteellä on?”.

1. Kuolemanvietti

1.1 Kuolemanvietti psykologisena teoriana: Sabina Spielrein

Kuolemanvietin käsitteen alkuperäinen esiintyminen löytyy Sabina Spielreiniltä, hänen
vuoden 1912 kirjoituksestaan ”Destruction as the Cause of Coming into Being”.
Kirjoituksessaan Spielrein käsittelee psykoanalyytikko Carl Jungin käsitystä
seksuaalisuudesta, joka kattaa sisäänsä sekä positiivisen, että negatiivisen voiman, ja
tarkastelee tätä seksuaalisuuteen liittyvän, opetuksellisen likaisuuden kautta. Spielrein
esittää, että lapsen kasvaessa, seksuaalisuuden täydentymistä opetetaan lapselle
likaisena, ja epähaluttavana asiana, ja tämä rinnastetaan kuolemaan, joka on moraalisen
epäonnistumisen vertauskuva.

Spielreinin näkemysten mukaisesti, yhdyntä on aina myös tuhoavaa toimintaa, jossa
yhdynnän seurauksena syntyneeseen lapseen jää hänen psyykeensä syvimpiin
olemuksiin myös tämä tuhoava aspekti, sekä seksuaalisesta kanssakäymisestä
saavutettu nautinto. Tulkintani Spielreinin mukaan nämä kaksi aspektia yhdistyvät,
ja tämä aiheuttaa myös sisäistä skismaa, jota seksuaalisuuteen liitetään myös ulkoisessa
todellisuudessa (lapsen kasvatus ja seksuaalisuuteen liitettävät epämoraaliset
kuvastot). Psykoanalyytikko Carl Jungia mukaillen, myös Spielrein näkee ihmisen
psyykeen koostuvan erilaisista vieteistä, jotka kamppailevat keskenään, ja tästä syystä,
ihmisen mieli ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus, vaan osiensa summa.

Vaikkakin Sabina Spielreinin ajatukset tulee ottaa vastaan kriittisesti, ottaen huomioon
hänen kirjoitustensa ajankohdan (1912, jolloin moderni psykologia ei ollut vielä
kehittynyt) on huomionarvoista kuitenkin tuoda ilmi hänen työssään (psykoanalyysi)
ilmennyt esimerkki, jossa ”hysteriaa” sairastanut naispotilas näki unia hauta-arkusta.
Spielrein tulkitsi näitä unia naispotilaan kristinuskon kautta, josta hän kirjoittaa
kuolemanvietin ajatusta mukaillen, että kristinuskossa elämä tapahtuu kuoleman kautta,
verraten Jeesuksen ristikuolemaa elämän mahdollistavaan aktiin. Myös voidaan samaan
hengenvetoon painottaa, ettei esseeni tarkoitus ole todistaa mitään psykologista teoriaa
kliinisessä kontekstissa oikeaksi, vaan tutkia teorioiden (spiritualiteetti ja kuolemanvietti)
yhtymäkohtia.

Spielrein kirjoittaa uskonnollisen, mytologisen kuvaston vaikutuksesta psyykeiseen, että
se antaa meidän mielellemme visualisoinnin kuolemanvietistä, joka vaikuttaa meidän
psyykessämme. Hän kirjoittaa esseessään, että kristityille kuolemanvietti on
symbolisesti ilmaistu Kristuksen ristikuolemassa, jossa ristiä voidaan pitää fallisena
elämänpuuna, jonka Spielrein tulkitsee Nietzscheä lainaten; Elämänpuun yli tulee
päästä, jotta Übermensch voidaan saavuttaa (esseeni kontekstissa Übermensch tulkitaan”yli ihmisyydeksi”). Kuolemanvietti osoittautuu täten Spielreinin esseessä ei niinkään
tuhoavana voimana, vaan tuhon kautta saavutettavana uudelleensyntymisenä, ja
elämän voimana. Näin ollen kollektiivisesti ymmärretyt mytologiat, joista kristinusko on
yksi, voi toimia tämä elämänvoiman metaforisena alustana, joka ohjaa seksuaalista
toimintaamme.

1.2 Kuolemanvietin popularisoituminen: Sigmund Freud

Ottaen inspiraatiota Sabina Spielreinin esseestä, kuten jo aiemmin mainittu, Sigmund
Freud jatkoi kuolemanvietin teorian kehittämistä, yhdistämällä sitä omaan psyyken
rakenteen teoriaansa. Freudin teoria psyyken rakenteesta on kolmivaiheinen, syvimmällä
on viettipohja (Freudin termeillä: ”Id”) jota ohjaavat vietit, kuten libidinaalinen vietti, ja
kuolemanvietti. Viettipohja ei ole ihmisen mielen kontrollissa, vaan jää aina tietoisuuden
ulkopuoliseksi, tuntemattomaksi viettien alueeksi, joka kuitenkin rakentaa psyykeämme.
Superminä (Superego) eli omatunto ja omatunnon käytäntöön asettava minä (ego) ovat
järjestyksessä syvimmästä matalimpaan psyyken kaksi muuta kategoriaa. Freudin
mukaan vietit ilmenevät ihmisen kehityksen asteilla erilaisilla tavoilla, ja tämän voidaan
nähdä liittyvän esseeni kannalta osittain Spielreinin käsitykseen syntymästä, ja sen
tuhovoimaisuudesta.

Kuten James M. Nelson kirjoittaa on Freudin suhde uskontoon ja uskonnollisuuteen ollut
historiallisesti negatiivinen. Hän näki uskonnollisuuden olevan isähahmon korvike, jonka
yli modernin yhteiskunnan tulisi päästä. Hän ei myöskään hyväksynyt uskonnollisen
kokemuksen olevan mitään muuta kuin egon palautumista kulttuurilliseen
turvapaikkaan, joka vaihtelee maantieteellisesti eri uskontojen välillä. Haluan kuitenkin
argumentoida tätä ajattelutapaa vastaan, ja esittää Freudin ajattelusta löytyvän myös
mahdollisesti uskonnolliseksi tulkittavan ajatusmallin, jonka näen olevan peruja filosofi
F. W. J. Schellingiltä, sekä Arthur Schopenhauerilta.

Teresa Fenichel on esittänyt kirjassaan; ”Schelling, Freud, and the philosophical
foundations of psychoanalysis, uncanny belonging” että Freudin Teoria kuolemanvietistä
voidaan ymmärtää samankaltaisesti erottumisena, kuin ihmisen vapaus ymmärretään
filosofi F. W. J. Schellingin teorioissa. Kuten aiemmin esseessäni on todettu, on Freudin
omista kirjoituksista havaittavissa elämää edeltävä tila, jota kohti elämä on menossa.
Fenichelin mukaan tämä ymmärretään eriytymisenä tästä elämää edeltävästä tilasta,
jossa Freudin teorian mukaan sukupuolivietti (eros) on uudelleenrakentava, ja
kuolemanvietti (Thanatos) on tuhoava, ja ne kamppailevat keskenään ihmisen psyyken
viettipohjassa, joka ohjaa ihmisen toimintaa alitajuisesti. Elämä Freudin mukaan
tarvitsee eriytymistä, ja elämän sekä kuoleman vieteillä täytyy olla yhteinen pohja, josta
ne eriytyvät.

Freud on myös tietoisesti viitannut filosofi Arthur Schopenhauerin ajatuksiin halusta, joka
alitajuisesti ohjaa maailmaa. Freudin käsityksen mukaan Schopenhauerin halun
metafysiikka kuitenkin jätti huomioimatta kuolemanvietin, ja Freud tulkitsikin
Schopenhaueria haluteoriansa kautta, erotellen positiivisen ja negatiivisen
halun. Oman tulkintani mukaan Freudin teoriassa Schopenhauerin halun metafysiikka
näkyy alitajuisena viettien ohjautuvuutena kohti kuolemaa.

Vaikka tämä lyhyt katsaus Freudin teorioiden metafyysiseen genealogiseen ketjuun ei
todista Freudin uskonnollista ajattelua, on kuitenkin huomioitavaa, että Schellingin ja
Schopenhauerin teoriat olivat uskonnollisia, kristinuskosta kumpuavia teorioita. Toki
tulee ottaa huomioon filosofien oma historiallinen konteksti, mutta argumentoisin silti,
että näitä metafyysisiä teorioita, jotka näkyvät myös Freudin ajattelussa, voidaan pitää
jollain tavoin uskonnollisina. Ne kaikki olettavat maailmassa olevan perusrakenteen,
johon myös lopulta palataan, ja tämän ajattelumallin synty voidaan sitoa kristinuskon
mytologiaan maailman synnystä, sekä apokalyptisestä lopusta.

Jos otamme tarkasteluun Freudin esseen ”Beyond the Pleasure Principle” voidaan Arthur
Schopenhauerin halun metafysiikan vaikutus nähdä Freudin ajattelussa heti esseen
alussa. Freud kirjoittaa, että ihmisen toimintaa ohjaa ”nautinnon periaate”, joka ohjaa
tiedostamattomasti toimintaamme, Kuten Schopenhauer on teoriassaan esittänyt. Freud
kuitenkin esittää hänen psykoanalyyttisen työnsä kautta potilailla esiintyvien erilaisten
neuroosien haastavan tätä teoriaa, ja esittää, että ihmisen psyyke tuntuu toistavan
itseään satuttavia funktioita, jonka seurauksena nautinnon periaate ei voi olla ainoa,
joka ohjaa ihmisen käytöstä. Täten Freud päätyy ajattelemaan, että nautinnon
periaatteen vastakappale on kuolemanvietti, paluun ja toistamisen vietti.

Freudin mukaan kuolema on jokaiselle elävälle oliolle sisäänrakennettu ominaisuus,
josta seuraa hänen mukaansa dynaaminen muutostila psyykeen. Tämä muutostila on
kuoleman ja suvunjatkamisen välinen, ja se tapahtuu psyyken viettipohjassa. Freud myös
näkee teorian ihmisen jatkuvasta kehityksestä ongelmallisena, ja ajatteleekin kuoleman
olevan ihmisen kehityksen päätepiste, ilman oletusta siitä, onko se kohti täydellisyyttä vai
ei.

Kuolemanvietti Freudille on siis dynaamisessa suhteessa ihmisen psyyken
alitajuisimmassa viettipohjassa, joka ohjaa egon sekä superegon toimintaa. Ihminen ei
toimi vain nautintoa etsien, kohti korkeampaa tasoa, vaan psyyken sisäisesti elämän
jatkamisen vietti ikään kuin taistelee kuolemanvietin kanssa. Freud ajattelee, että
nautinnon periaate, joka on sidottu psyykeen, on taas viettipohjat (elämän jatkaminen ja
kuolema) alitajuntaisia, tiedostamattomia, ja täten vapaita psyyken kahleista.

1.3 Kipu mielihyvän jälkeen: Jacques Lacan

Ranskalainen Psykoanalyytikko Jacques Lacan, jota on pidetty myös ”viimeisenä
Freudilaisena” vertaa Freudin kuolemanvietti -teoriaa filosofi Karl Marxiin, nähden
Freudin ja Marxin yhteyden siinä, että he molemmat paljastavat vaikeudet systeemissä
itsessään, Freudin tapauksessa paljastaen ihmisen psyyken vaikeudet ja vastakohdat.
Lacan näkee kuolemanvietin olevan nautinnon periaatteen takainen, vielä syvempi
psyyken osa, jossa nautinto muuttuu kivuksi. Seminaarissaan ”Death drive” hän osoittaa,
että kuolemanvietti on kätketty, kaiken keskiössä oleva ihmisen vietti.

Lacanille kuolemanvietti on osa ihmisen psyykeä, joka on olemassa jo ennen ihmisen
syntymää. Hän selittää kuolemanviettiä markiisi De Saden ajatuksia mukaillen:
Luonnossa on havaittavissa ohjautuvuus kohti tuhoutumista, ja vain tuhoutumisen
kautta voidaan saavuttaa jotain uutta. Lacan tulkitsee tämän Freudilaisen
kuolemanvietin näkökulmasta tarkoittamaan elämän periaatetta, joko se johtaa kohti
”nirvanaa” tai kohti kaikenkattavaa tuhoutumista, näiden ollen ristiriidassa keskenään
ihmisen psyykessä. Lacan viittaa teoriaan entropiasta, jossa kaikki liike lopulta pysähtyy,
tämän ollen todiste Freudilaisen kuolemanvietin olemassaololle, tulkintani
mukaan, nähden tämän olevan pienoiskoossa toiminnassa myös ihmisen psyykessä.

Kuolemanvietti Lacanilaisessa mielessä on kivun ja kuoleman kautta uudelleen
synnyttämistä. Lacan itse vertaa tätä tyhjästä luomiseen ”Creatio Ex Nihilo”.
Kuolemanvietillä oman tulkintani mukaan ihminen voi olla yhteydessä psyykensä avulla
maailmaan historian ja mytologian yli. Koska Lacanille kuolemanvietti on jotain, joka
ohjaa ihmistä toimimaan maailmassa ilman ulkoisia seikkoja (kuten historia) hän kokee
kuolemanvietin olevan kaikkein syvin ihmisen psyyken toimintaa ohjaava vietti.

Eräs Freudin monista käsitteistä, joka tulee nostaa esiin on todellisuuden periaate
(Reality Principle). Todellisuuden periaate on Freudin ajatusten mukaisesti ihmisen
psyyken tapa suhtautua todellisuuteen, joka ei ole mieluisa. Tätä psyyken funktiota
vastakkaisesti on mielihyvän periaate (Pleasure principle) jotka ovat keskenään
suhteessa, todellisuuden periaate asettaa mielihyvän periaatteelle rajat. Peter D.
Mathewssin mukaan Lacanilainen suhtautuminen todellisuuden periaatteeseen on se,
ettei se kerro todellisesta, psyyken ulkoisesta maailmasta mitään, vaan se tulee nähdä
mielen työkaluna, ja Lacanilaisessa perinteessä mielihyvä tulee nähdä näiden kahden
periaatteen yhdistymisenä, mielihyvää ei ole, jos ei ole epämiellyttävää.

Kun todellisuuden periaate huomioidaan kuolemanvietin näkökulmasta, mennen
”mielihyvän periaatteen yli” kuten Freud asian ilmaisi, huomataan, että luomme
todellisuutta aina kuolemanvietin Lacanilaisen tulkinnan mukaisesti uudestaan.
Kuolemanvietin teorian kautta tulee ymmärretyksi tyhjästä luomisen tematiikka, jota
Lacan avaa seminaareissaan, ja tulkintani mukaan kuolemanvietin avulla, juuri
mielihyväperiaatteen mukaisesti, ihminen on todellisessa suhteessa ulkomaailman
kanssa, psyyken viettipohjan ollen transsendentti, ihmisen mielen ylittävä rakenne.

2. Spiritualiteetti

2.1 Spiritualiteetti antiessentiaalisena teoriana: Taira, Waaijman, Schneiders

Teemu Tairan vuonna 2015 kirjoittamassa kirjassa ”notkea uskonto” hän käyttää
spiritualiteetti termistä kuvaelmaa: ”antiessentiaalinen”. Tämä tarkoittaa sitä, että
spiritualiteettia voidaan käyttää käsitteenä akateemisessa kirjoituksessa, ilman, että
sille täytyy antaa tarkkaan määriteltyjä rajoja. Modernissa tieteellisessä diskurssissa
spiritualiteetti -käsitteen antiessentialismi on korostunut, ja riippuen teemasta,
aihealueesta tai tiedekunnasta spiritualiteetti -käsitteellä tarkoitetaan eri asioita, tai
teorioita.

Tärkeää esseeni kannalta on Matti-Pekka Virtaniemen artikkelin ”Spiritualiteetin
monet merkitykset” nostamat spiritualiteetin mahdolliset applikaatiot. Virtaniemi
esittää artikkelissaan esimerkiksi Kees Waaijmanin teorian, jonka mukaan
spiritualiteetti tulee ymmärtää ihmisen henkisen olemassaolon tapana. Waaijman on
kirjoittanut artikkelissaan: ”Challenges of spirituality in contemporary times” (2004)
spiritualiteetin olevan osa “muinaista elämän prosessia” johon liittyy ihmisen kasvu
aikuiseksi, ympäristömme ja kehityksemme. Waaijman on myös esittänyt
artikkelissaan: ”Spirituality as theology” että ”muinainen spiritualiteetti” tulee
ymmärtää kokemusta edeltäväksi. Hän esittää artikkelissaan, että keskiaikaisten
teologien ajatuksia mukaillen spiritualiteetti voidaan ymmärtää kokemusta
edeltäväksi, mysteeriseksi tiedoksi, joka ilmenee pyhästä todellisuudesta, joka on
meille tuntematon, aistiemme yli menevä tila.

Toinen esseeni kannalta tärkeä spiritualiteetin mahdollinen applikaatio on Sandra
Marie Schneiderin käsitys spiritualiteetista transendenssina, jossa ihmisen syvimmät
arvot ovat suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Tämä kokemuksellinen
spiritualiteetti mahdollistaa myös ei-uskonnolliset kokemukset spiritualiteetista.
Schneiders kirjoittaa itse spiritualiteetin olevan eksistentiaalinen ilmiö, joka saa
erilaisia muotoja. Hänen mukaansa spiritualiteetti on kokonaisvaltainen suhde itsen
ja todellisuuden välillä, johon vaikuttaa sekä psyyken rakenne, kulttuuri, sosiaaliset
suhteet, ja esimerkiksi politiikka mainitakseni muutamia. Schneiders painottaakin,
ettei spiritualiteetti ole yksityinen, vaan yksityisyyden ylittävä transendentti
eksistentiaalinen ilmiö, oman käsitykseni mukaan olemassaolon tapa.

2.2 Psykologia ja kristillisyys: Paul Tillich

On tärkeää osoittaa, että oma lähestymistapani spiritualiteetin ja kuolemanvietin
suhteen tutkimiseen on psykodynaaminen. Psykodynaamisuudella James M.
Nelsonin mukaan tarkoitetaan psykologian alaa, jossa ihmisen psyyken rakenteen
koetaan muodostuvan mielen sisäisistä, ja usein tiedostamattomista voimista, jota
esimerkiksi Freudin tapauksessa olisivat kuolemanvietti, ja libidinaalinen vietti
(Thanatos/Eros).

Kuten sanottu Sigmund Freud on tunnetusti suhtautunut uskontoo, ja uskonnollisuuteen
negatiivisesti, nähden sen illuusiona, ihmisten huijaamisena, ja jopa Oidipus -
kompleksin manifestoitumana yhteiskunnassa. Kuitenkin on syytä huomata, että
teologit kuten esimerkiksi Paul Tillich ovat käyttäneet Freudin psykodynaamisia
teorioita hyödykseen ihmisen psyyken ongelmien hoidossa sielunhoidon
näkökulmasta. Tillich on itse kirjoittanut vuonna 1959, että modernissa psykologiassa
unohdetaan Freudin syvyys, ja hänen ajattelunsa (positiivinen) irrationaalisuus, joka
löytyy ei niinkään psykologiasta, vaan eksistentiaalisesta filosofiasta.
Tulkintani mukaan Tillich viittaa tässä tarkoittamaan Freudin psyyken teorian
epätodennettavaa luonnetta, viitaten Freudin teorian sisäsyntyiseen
”henkisyyteen”.

Paul Tillichin suhde psykologiaan oli kristinuskon kannalta apologeettinen, eli hän
pyrki sisällyttämään ja selittämään teologisesti ulkoisia teorioita kristinuskon oppien
näkökulmasta. Hänen mukaansa kristinuskon opit pystyvät vastaamaan moderneihin
ongelmiin, ja hänen omaa ajatteluaan värittivät ajattelijat kuten Soren Kierkegard, ja
Martin Heidegger, samoin kuin Sigmund Freud. Koska Tillichin lähestymistapa oli
eksistentiaalinen, hän pyrki näkemään ihmisen ja ihmisen toiminnan suhteessa
ihmisen itsen ylimenevään todellisuuteen ja sen rakenteisiin, kuten esimerkiksi
vapaus, ja ajallisuus. Hän ajatteli esimerkiksi, että olemme suhteessa maailmaan
ajallisia, koska maailma on ajallinen, mutta koska olemme luotuja Jumalan kuviksi,
meissä on myös jotain Jumalallista ajatonta. Tämä ajattelutapa on esillä Tillichin
viimeisenä elinvuotenaan puhumassaan saarnassa, jossa hän puhuu kuolemasta, ja
ikuisuudesta:
”Meillä on oikeus… ultimaattiseen toivoon, jopa kaikkien muiden toiveiden yli, jopa
kohdatessamme kuoleman. Sillä me kohtaamme ikuisuuden meissä itsessämme, ja
maailmassamme, tässä ja nyt.” [Vapaa suomennos.]

Jos Tillichin ajatukset psykodynamiikan ja kristinuskon yhteydestä viedään
moderneihin käsityksiin spiritualiteetista transsendenssinä, voidaan tulkintani
mukana nähdä yhteys spiritualiteetin ja Tillichin ajatuksen kaiken sisäisestä
ikuisuudesta olevan ainakin osittain analoginen. Koska esseessäni etsin
kuolemanvietin ja spiritualiteetin yhteyttä, Tillichin ajatusten analogisuuden kautta
voisi kuolemanviettiä tulkita myös olevan analoginen spiritualiteetin, ja Tillichin
ikuisuuden kanssa. Psykodynaamisesti Freudia mukaillen, jokaisessa ihmisessä on
kuolemanvietti, spirituaalisesti ajateltuna kuolemanvietti on siis ihmisen psyyken
ylittävä transsendentti, ja Freudilaisesti elämän tietynlainen tarkoitus, ja jos tähän
lisätään Tillichin ajatukset kaikenkattavasta Jumalallisesta ikuisuudesta, voidaan
todeta, että kuolemanvietin tarkastelu spiritualiteettinä johtaa tämän
psykodynaamisen teorian radikaaliin uudelleentulkintaan, kuolemanvietin ”paluu
ikuisuuteen” muuttuu ”paluuksi Jumalaan”.

2.3 Spiritualiteetti vapautena: Reinold Niebhur

Freudia on kritisoitu usein hänen teorioidensa painotuksesta, joka johtaa biologiseen
determinismiin. Eräs näistä kriitikoista oli teologi Reinold Niebhur, Joka ajatteli
ihmisen olevan tosiasiallisesti sidottu luonnonlakeihin ja ajallisuuteen, mutta näki
vapauden ja transsendenssin näiden prosessien yli, kaikkea ei siis voida redusoida
Freudilaisittain ainoastaan psykodynamiikan viettipohjaan, joka ohjaa psyykeämme
tiedostamattomasti. Niebhurin ajattelussa tämä ihmisen kaksinapaisuus
(transsendenssi ja ajallisuus) aiheuttavat ihmiselle ahdistusta, joka voi toisaalta
ohjata meitä positiiviseen luovaan prosessiin, tai negatiiviseen taantumukselliseen
prosessiin.

Niebhurin ajattelussa ihmisen vapaus toimia on nimenomaisesti ihmisen
transsendentin luonteen paljastava tekijä. Tämä voi ilmetä sekä hyvänä että pahana,
mutta hänen ajatuksensa valossa näyttäisi kuitenkin siltä, että tämä vapaus on
syvempää kuin vain psykodynaamisen viettipohjan metafora tietoisessa psyykessä.
Tämän Niebhurin ajatuksen valossa haluan esittää jo aikaisemmin mainitun, 1700-
luvun filosofin Schellingin ajatuksia vapaudesta, liittyen Niebhurin käsityksiin.
Schellingin oman filosofisen järjestelmän mukaan, vapaus tulee aina ennen muotoa,
joka Niebhurilla on luonnonlait, ja ajallisuus. Schellingin mukaan järjen syntyminen
edellyttää rajoja, jotka ovat luonnonlait, mutta ennen järjestystä on aina pakko olla
jokin järjestymätön, vapaa, joka Schellingille oli ”Absoluutti”, tai vaihtoehtoisesti;
Jumala. Schellingin omassa ajattelussa tätä teoriaa kutsutaan nimellä ”Metafyysinen
kontingenssi”, jossa sattuma myös näyttelee roolia sekä maailman rakenteessa,
mutta tässä tapauksessa myös ihmisen psyykessä.

Kuitenkin, jos otamme tarkasteluun kappaleessa 1. esittelemäni teoriat
kuolemanvietistä ja sen applikaatioista, on niissä luettavissa transsendentti
ominaisuus. Lacanilaisen kuolemanvietin tulkinnan mukaan, kuolemanvietti on
suhteessa todellisuuden periaatteeseen, sen luoden todellisuutta uudestaan, ikään
kuin ex nihilo -periaatteen mukaisesti. Tulkintani mukaan, tämä tekee siitä
transsendentin, mielen ylittävän pohjan psyyken rakenteelle, ja jos oletamme
esimerkiksi Schellingin teoriat metafyysisestä kontingenssista todellisiksi, on mielen
rakenne täten yhteydessä todellisuuteen, kuitenkin luoden todellisuutta uudestaan,
täten toimien vapaasti. Haluankin tulevassa kappaleessa argumentoida tämän
ajatuksen puolesta; Kuolemanvietti voidaan tulkita radikaalisti uudestaan
”tarkoitusta ohjaavana periaatteena” käyttäen spiritualiteetin erilaisia teorioita.

3. Kuolemanvietin radikaali uudelleentulkinta

3.1 Kuolemanvietti supranaturaalisena konseptina: Slavoj Zizek

Kuolemanvietin radikaali uudelleentulkinta spiritualiteettina on syytä aloittaa
slovenialaisen filosofin Slavoj Zizekin kuolemanvietin tulkinnasta. Derek Hook on
artikkelissaan ”Of symbolic mortification and ‘undead life’: Slavoj Žižek on the death
drive” kirjoittanut Zizekin tulkinneen Lacanilaisen käsityksen kuolemanvietistä
uudelleen, ei vain psykoanalyyttisenä työkaluna, sen sijaan hän käsittää sen koskemaan
koko ihmiskuntaa, ikäänkuin koko historiaamme ohjaavana metaperiaatteena. Zizekin
pääajatukset kuolemanvietin uudelleentulkinnasta voidaan jakaa neljään osaan, joista
jokainen vastaa Lacanin ajatuksiin kuolemanviestiä:

1. Kuolemanvietti ei ole luonnollinen vietti.
2. Kuolemanvietti ei ole kosminen periaate.
3. Kuolemanvietti ei johda ”Nirvanaan”.
4. Kuolemanvietti ei johda tuhoutumiseen.

Ensimmäiseksi, Zizekille kuolemanvietti ei ole luonnollinen, meidän alitajutajuntamme
rakenne, vaan se tulee ymmärtää Lacanin kautta symbolisesti. Symbolinen
kuolemanvietti on luonnollisen siirtymä kulttuuriin, joka ei ole luontoa, eikä kulttuuria.
Tulkintani mukaan, näin ymmärrettynä kuolemanvietti on psyyken luonnollisuuden
hylkäävä periaate, joka mahdollistaa meidän siirtymisemme symboliseen, kulttuurin
maailmaan, näin nostaen ihmisen, sekä ihmisen järjen luonnon yli. Kuolemanvietti, joka
Zizekin mukaan on ainoa ”vietti” (eli Freudilainen psykodynaaminen ydin libido vs.
kuolema hylätään), on transendentaalinen, ja sen transendentaalinen ominaisuus
yhdistää luonnon ja kulttuurin toisiinsa, olematta kuitenkaan itse kumpaakaan.

Toiseksi kuolemanvietti tulee nähdä ei niinkään entiteettinä, joka ohjaa kosmista
prosessia kohti sen lopullista päätöstä, vaan ”perimmäisenä kuiluna” maailman
rakenteen sisällä. Kuolemanvietti on itsessään rakenteessa, eikä se ole rakenteen
ulkopuolinen, puhuen metafyysisestä maailman rakenteesta. Libidinaalinen vietti, jota
Freudilaisesti pidettiin kuolemanvietin vastaparina, on vain kuolemanvietin biologinen
puoli, eikä sitä vastustava voima. Zizekin mukaan Freudin ajatukset libidinaalisesta
vietistä ja kuolemanvietistä erillisinä voimina on harha-askel, ja todellisuus on Zizekin
mukaan epäjohdonmukainen, ja tätä epäjohdonmukaisuutta kuvaa kuolemanvietti. Jos
kuolemanvietin yhdistää libidinaaliseen viettiin, johtaa se todellisuuden pasifioimiseen,
joka Zizekin mukaan johtaa ”pakanalliseen regressioon”. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei todellisuus ohjaudu minkään periaatteen mukaan kohti mitään teleologista loppupistettä, jonka takia kuolemanvietin on pakko olla rakenteen sisäinen epäjohdonmukaisuus, joka on transsendentti sekä maailmassa, että
psyykessä.

Kolmanneksi kuolemanvietti ei johda ihmistä ”Nirvanaan” jossa kaikki elämän jännitteet
loppuvat, vaan Zizek tarkoittaa tällä ”anti-nirvana” ajattelullaan sitä, että kuolemanvietti
avaa ihmisen toiminnan todelliset mahdollisuudet. Tällä Zizek tarkoittaa sitä, että
ihmisen elämä ei ikinä ole pelkästään elämää, vaan elämään liittyy mahdollisuuksia,
jotka ylittävät pelkästään elämän perustarpeet. Täten kuolemavietin Freudilainen tulkinta
”elämän tarkoitus on kohti kuolemaa” tuleekin ymmärtää; "elämän tarkoitus on kohti
mahdollisuutta". Täten kuolemanvietti ei johda minkään pysähtymiseen, vaan Zizekin
termein elämän lisäarvon aktualisoitumiseen elämässä, kuolemanvietti on siis ihmisen
mahdollisuuden tapa. Zizek on myös ilmaissut, että tämä kuolemanvietin applikaatio
johtaa ikuiseen elämään, joka tulkintani mukaan tulee ymmärtää
mahdollisuuksien rajattomuutena. Tämä ajattelutapa on kuitenkin ristiriitainen Zizekin
toisen kuolemanvietin applikaation (kuolemanvietti ei kosmisena periaatteena) kanssa,
kuten Hook huomauttaa.

Neljänneksi kuolemanvietti ei ole toimintaa kohti itsetuhoa. Kuolemanvietti tulee
Zizekiläisittäin ymmärtää elämän prosessin osana, joka on elämän yltäkylläisyys,
ylimääräisyys, joka aiheuttaa biologisen elämän eriytymisen symbolisen elämän alueille.
Symbolisella alueella ihminen kykenee saavuttamaan nautintoa, ja vain kuolemanvietin
avulla ihminen kykenee pääsemään luonnon automaation yli.

Vaikkakin Zizekin kuolemanvietti -teoria ei ole selkeä, eikä anna välittömiä työkaluja
kuolemanvietin teorian kehittämiseen, on Zizekin teoria kuitenkin syytä tuoda valoon
esseeni kannalta. Tulkintani mukaan, Zizekin kuolemanvietti siirtyy psyyken
alueelta transsendentiksi, luonnon ja kulttuurin väliseksi, tietynlaiseksi todellisuuden
prosessiksi, joka mahdollistaa ihmisyyden todelliset mahdollisuudet.

3.2. Spiritualiteetti todellisena läsnäolona

Esseeni tutkimuskysymyksenä on: ”Millainen suhde kuolemanvietillä ja spiritualiteetin
käsitteellä on?”, ja olen pyrkinyt vastaamaan siihen esittelemällä kuolemanvietin -teorian
eri versioita, ja esittelemällä myös spiritualiteetti -termin erilaisia tulkintatapoja.
Viimeiseksi olen esitellyt filosofi Slavoj Zizekin ajatuksia kuolemanvietistä, joka on
lähimpänä omaa käsitystäni näiden kahden, jopa ristiriitaisen termin synteesistä. Esitän, että spiritualiteetti ja kuolemanvietti ovat läheisesti suhteessa toisiinsa, ja olen esseeni aikana tuonut esiin keskustelunavauksia, jotka raottavat verhoa
spiritualiteetin ja kuolemanvietin synteesiin.

Freud ja spielrein ajattelivat kuolemanvietin biologian kautta, sen loppupeleissä libidinaalisen vietin kanssa kamppaillen ohjaavan ihmisen psyyken toimintaa, kohti sen
biologista loppua, kuitenkin ihmisen itsen ehdoilla. Genealogista puuta eteenpäin
mennessä Lacan ja hänen tulkitsijansa Zizek nostavat kuolemanvietin ainoaksi vietiksi,
jolle libidinaalinen vietti on alisteinen. Lacanin ja Zizekin tulkinnan mukaan
kuolemanvietti tulee nähdä ikään kuin psyyken läpimenevänä todellisuuden rakenteen
osana, joka ohjaa meidän käyttäytymistämme. Lacanille tämä oli ihmisen mahdollisuus
eroutua luonnon automaatiosta, ja Zizekille taas kuolemanvietti näyttäytyi todellisuuden
rakenteena, joka mahdollistaa ihmisen todellisen mahdollisuuden.

Kun viemme nämä modernit kuolemanvietin tulkinnat spiritualiteetin teorioihin, voidaan
nähdä esimerkiksi Waaijmanin teorian mukaan spiritualiteetti myös ihmisen psyyken
läpimeneväksi, mystiseksi tiedoksi todellisuudesta. Myös aiemmin esittelemäni teologi
Schneiders ajattelee spiritualiteettia ei vain psyyken (tai ihmisen) sisäisenä, vaan
kokemusta edeltävänä olemassaolon tapana, joka ohjaa meidän toimintaamme kohti
todellisuutta. Kun otamme mukaan Paul Tillichin ajatukset todellisuuden ikuisuudesta, ja
Jumalallisuudesta, voidaan nähdä, että spiritualiteetin avulla ihminen on suhteessa
todellisuuteen, joka on Jumalallinen. Reinold Niebhurin teorian mukaan taas ihmisyyttä
ei voida kokonaisvaltaisesti redusoida takaisin luontoon, joka voidaan myös tulkita
Lacanilaisen ja Zizekiläisen kuolemanvietin tulkinnan mukaisesti siten, että symbolinen
todellisuus, jossa ihminen ja ihmisen yhteiskunta sijaitsee, ei ole vain ja ainoastaan
luonnollinen, vaan ikään kuin ”supranaturaalinen” (selittämätön, mutta luonnollinen).
Näiden erilaisten spiritualiteetin ja kuolemanvietin tulkintojen avulla, esitän, että
kuolemanvietti voidaan radikaalisti uudelleentulkita spiritualiteetiksi, joka mahdollistaa
todellisen läsnäolon todellisuuden kanssa.

Kuolemanvietin kautta ajateltuna
spiritualiteetti ei tähtää ihmisyyden ylittämiseen, vaan spiritualiteetti tulee nähdä
todellisena läsnäolona maailmassa, joka teologisesti ymmärrettynä on Jumalallinen,
täten, spiritualiteetin tarkoitus on olla rakenne, joka mahdollistaa todellisen suhteen
Jumaluuteen, yli inhimillisen halun, kulttuurin tai historian. Todellinen läsnäolo
Jumalallisessa todellisuudessa mahdollistaa ihmisen täyden potentiaalin, vapauden, ja
luomisen. Spiritualiteetti ei ole vain mielen sisäinen, vaan se läpileikkaa mielen ja
todellisuuden, yhdistäen meidät luonnolliseen, mahdollistaen ihmisen todellisen
potentiaalin luovana, läsnä olevana entiteettinä.

Kirjallisuus:

Fenichel, Teresa, 2019, “Schelling, Freud, And The Philosophical Foundations of
Psychoanalysis: Uncanny Belonging”, Routledge, London & New York.

Ffytche, Matt, 2012, “The Foundation Of Unconscious: Schelling, Freud, And The Birth Of
The Modern Psyche”, Cambridge University Press, Cambridge.

Freud, Sigmund, 1920, “Beyond The pleasure Principle”, The international Psycho-
Analythical library No.4. [kääntänyt C.J.M. Hubback], London.

Hart, Curtis, W. 2009, “Paul Tillich And Psychoanalysis”, Journal Of Religion And Health,
vol 50, No 3. 646–655.

Hook, Derek, 2016, “Of Symbolic Mortification and “Undead Life”: Slavoj Zizek On The
Death Drive”, Psychoanalysis And History, vol 18, No 2. 221–256.

Lacan, Jacques, (Toim. Miller, Jacques-Alain), 1992 “The Ethics Of Psychoanalysis 1959–
1960”, W.W. Norton & Company, New York & London.

Laplance, Jean, Pontails, Jean-Bertrand, 1973, “The Language Of Psychoanalysis”, Karnac
Books, London.

Mathews, Peter, D. 2022, “The Pleasures Of Unpleasure: Jacques Lacan And The Atheism
Beyond The “Death Of God””, Filozofskivestnik Volume XLIII, No. 3, 179–199.

McGrath, S. J. 2012, The Dark Ground of Spirit, Schelling and the Unconscious, Routledge.
Nelson, James, M. 2009, “Psychology, Religion, And Spirituality”, Springer.

Schneiders, Sandra, M. 2005, “Approaches To The Study Of Christian Spirituality”,
Blackwell Publishing.

Schuster, Aaron, 2016, “The Trouble With Pleasure: Deleuze and Psychoanalysis”, MITPress,
London.

Spielrein, Sabina, 1994, “Destruction As The Cause Of Coming Into Being”, Journal of
Analythical Psychology, 1994, No. 39, 155–186, Vienna.

Taira, Teemu, 2015, “Notkea Uskonto”, Eetos.

Virtaniemi, Matti-Pekka, 2019, Spiritualiteetin monet merkitykset, Teologinen
aikakauskirja vol. 124, numero 5.

Waaijman, C.J. 2004, “Challenges Of Spirituality In Contemporary Times”, Context And
Expressions Of Filipino Spirituality, 91–113.

Waaijman, C.J. 2011, ”Spirituality As Theology”, Studies In Spirituality, 21, 1–43.